torstai 10. elokuuta 2017

Tätä ei perhevalmennuksessa kerrottu

Luin Ilta-Sanomien verkkosivuilta artikkelin, jossa kerrottiin että iskelmälaulaja Marita Taavitsainen ja hänen puolisonsa ovat päättäneet yrittää uudestaan.. Ensin ajattelin, että hienoa. Sitten luin lukijoiden kommentit, osa kannustavia ja osa taas no sitä luokkaa, että "yritä nyt päättää ja onko oikein julkisesti riepotella asioitaan".

Niin. Siitäpä sitten tuli tuo otsikko mieleen. 

Minusta on hienoa, että yrittävät uudelleen. En tiedä onko oikein vai väärin julkisuuden henkilön kertoa elämästään julkisesti, mutta tästäpä ei esikoista odottaessa perhevalmennuksessa kerrottu että suhde voi mennä solmuun, menneet ja kertaalleen käsitellyt asiat voi nousta pintaan, oma aika ja puolison kanssa yhdessä vietetty aika voi kuihtua olemattomiin - JOS ei asialle tee jotain YHDESSÄ

Paljon on asiantuntijoiden kirjoituksia, joissa lukee että pikkulapsiaikana ei saisi erota. Itse, omalla kohdallani olen todennut tämän olevan tosi. Solmuja tuli toisen lapsen syntymän jälkeen, mutta terapiassa (yksin ja yhdessä puolison kanssa) käydessä  totesin etteivät ne solmut olleet ihan yhtäkkiä syntyneet, vaan ne niitä oli punottu jo jonkin aikaa. Ja koska niitä oli punottu jo jonkin aikaa, vei jonkin aikaa että niitä saatiin purettua. Solmujen päälle oli syntynyt parisuhde, jossa oltiin "vaan" äiti ja isä. Parisuhde oli jäänyt arjen ja kaiken muun jalkoihin. Terapiassa sitten käytiin asioita läpi siten, että toisin kuin kotona kahdestaan käytyjen keskustelujen jälkeen, tuli tunne siitä että solmussa ollut asia alkoi aueta ja että päästiin asiassa eteenpäin. Muistan kun pariterapeutti esitti kysymyksen "missä vaiheessa teidän yhteys on katkennut?" Kumpikaan ei osannut vastata, oli ainoastaan yhdessä keskusteltu siitä, että se haluttaisiin takaisin

Pariterapeutin kanssa ymmärsin senkin, että kotoa opittu malli seuraa myös parisuhteeseen.. Eli jos lapsuudenkodissa vanhemmat riitelivät minun nähden, mutta eivät koskaan sopineet niin miten minulla voisi olla eväitä toimia oikein riitatilanteessa omassa parisuhteessa. Sitten ymmärsinkin, että jo ennen lapsia pienissäkin riitatilanteissa, minä olin se joka nostin kädet pystyyn, koska se oli se malli johon olin kotona oppinut. Ja se oli se malli, jonka opin isältäni. Toisaalta epäilen kyllä isän lapsuudenkodin taustat tietäen, että tämä malli oli hänen kohdallakin opittu jo sieltä. 

Kun meillä oli tilanne vaikeimmillaan, lähetin nämä Juha Tapion Älä lähde vielä pois- laulun sanat puolisolleni. 

Meidän mahdoton rakkautemme
sen mahdottomuutta me emme
aavistaneet ja niinpä me siitä
Roikumme kourin ja hampain
tätä riemua tanssia rampain
onnessa kylvimme vaan emme niitä
Minä halusin kantaa sua
olla voitokas haavoittua
puremia ihoon ja harteisiin
Mutta matkalla onneen miksi
teimme toisemme yksinäisiksi
nyt yhtä jos pyytää voisin niin

Älä lähde vielä pois
pysy vielä hetki siinä
Jospa meitä vielä ois
se ei ois mahdotonta

Älä lähde vielä pois
kohti yötä valotonta
Siinä kaikki


Atomeiksi jauhetut aiheet
sanotut ja vaietut valheet
miten paljon turhia painoja kantaa
Minä kahdelle haavoitetulle
haluaisin kaiken sulle
ja itsellenikin anteeksi antaa
Sillä kuka on huomenna täällä
tämä matka on ohuella jäällä
sitä uhmata kanssas tahtoisin

Älä lähde vielä pois
pysy vielä hetki siinä
Jospa meitä vielä ois
se ei ois mahdotonta

Älä lähde vielä pois
kohti yötä valotonta
Siinä kaikki

Älä lähde vielä pois
pysy vielä hetki siinä
Jospa meitä vielä ois
se ei ois mahdotonta
Älä lähde vielä pois
kohti yötä valotonta
Siinä kaikki

Sen viestin jälkeen, kun näimme myöhemmin kotona, niin pyysin että aloitamme yhdessä pariterapian ja puoliso suostui siihen. 

Eli jos joskus joku lukee tätä vastaavassa tilanteessa, kun itse olimme pienten lasten kanssa "vaan" äitinä ja isänä niin älä luovuta. Kokeilkaa puhua, mutta jos solmut eivät kahden keskustellessa aukene niin toivon sinulle rohkeutta ottaa yhteyttä pariterapiaa tarjoavaan tahoon, julkisella puolella tarjontaa löytyy kyllä ja kun se kynnyksen ylittää ensi kerran yhdessä niin siitä tulee huomattavasti matalampi. Ja vaikka sitten kävisi niin, että solmujen auettuakin tuntuisi siltä että kaikkenne olette toisillenne antaneet, niin olkaa ylpeitä siitä että ainakin yrititte.