lauantai 14. toukokuuta 2011

Suosikkimerkkejä käyttövaatteista ja netshopping, vaihteeksi :)

Ihanaa kun katsoo ulos niin aurinko paistaa ja puutkin alkavat näyttää kauniilta, kun saavat lehtensä. Tulee tunne, että tästä tulee hyvä päivä :) Eilenhän oli perjantai 13. vaan onneksi mitään ihmeempää ei sattunut :)

Ajattelin kirjoitella tänään joistain vaatemerkeistä, joihin olen tykästynyt tällä hetkellä.. Huomaan, että yhä enemmän hankin tyttärelle Cupcakea käyttövaatteeksi siis ihan puseroita, farkkuja, yms. On noita verkkokauppoja, joissa on hyviä viikonlopputarjouksia esimerkiksi tänä viikonloppuna Kuperkeikka myy Cupcakea -30% alennuksella. Laitan sitten kuvia, kun tilaukseni saapuu :) Tyttärelläni on käytössä 80-86cm vaatteita, mutta hyvin on jo käytetty Cupcaken 92cm paitaa kun on ollut pitkähihainen alla.

Myös Lindexille oli tullut uusia ihanuuksia ja tilaus lähti heti miten :) Tilasin muun muassa Bamse-setin, josta kuva aiemmassa kirjoituksessa. Lindexin vaatteetkin ovat suosikkejani, eivät pelkästään Bamsen takia vaan jos olen esimerkiksi jotain käytettynä saanut tai ostanut niin tosi hyvänä on kyllä pysynyt, pieni pesunukka ei haittaa ja mielestäni sitä on kuitenkin vähemmän kuin esimerkiksi joissain H&M vaatteissa. Laitan Lindexin tuotteista kuvia kun tilaukseni saapuu vaan tässä yksi kuva suosikeistani :)

Bamse-setti 12,95e, Lindex


Maxomorra on yksi tämän hetken suosikkeja käyttövaatteissa. Oma kokemus on tähän mennessä se, että hinta-laatusuhde on kohdillaan :) Lyhythihaisia tunikoita on tullut hankittua, koska koko 86/92 menee meidän neidillä melkeinpä mekosta vielä :) On sitten pitkä käyttöikä ja sitten kun ilmat kylmenee voi laittaa pitkähihaista alle :) 


Vaan nyt täytynee ruveta puuhastelemaan jotain. Eilen tuli onneksi tehtyä viikkosiivous niin tänään voi vaikka olla vaan :) Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti